Code a Week

Time. Time. Time

Our good fortune allowed us to feel sadness that our parents didn’t have time for and happiness I never saw with them. -The beginners (2011)

Time is our best asset. Where do we invest our time? How do we spend it? From these timeless questions I came to one practical realisation: (among many other impractical ones) Our(my) need to declutter my digital workspace. My appreciation for simple design, stripped features and beauty comes from the fortune I have had priviledge to use: Time.

Without empty moments, uninterruppted silence, dullness of quiet gray days or just the memory of those moments I might not understand the importance of moment.

Paradoxically, my earlier dream of advanced technology, push notifications, fast internet connection and the ability to connect everywhere, I more and more have the need to disconnect.

“Memories of Seppo” art installation

 

Memories of Seppo is an art installation created by Tomi Dufva and Kaarlo Kajalainen. It tells a tale of Seppo, from childhood to an old age. The installation consist of 8 photographs covered with a film of thermocrhomatic paint which turns transparent when heated with the provided hair dryer (or for the patient: even with warm hands).

Pään takaa- paintings of migraine

I am having exhibition in Galleria Å in Turku until 2.12.2012. It’s about dealing with migraines, or any illness that comes to modify your life in some way. My approach of the subject is dead serious yet overly humorous: What doesn’t kill you makes you make art.

Exhibition is a large installation of paintings and some embedded electronics. Your welcome to visit and I will post photos of it soon (enough).

I will also be talking about my work on 2.12. 14:00.

 

Mopon karkaamisesta, osa II

Hiroshige Tiellä Edoon, Lake at Hakone.

Lake at Hakone Utagawa Hiroshigen teos Lake at Hakone on osa hänen puupiirrossarjaa: Viisinkymmentäkolme pysähdyspaikkaa Tōkaidōn maantien varrella Hiroshige eli 1797–1858 ja on Hokusain ohella yksi Japanin kuuluisimmasta taiteilijoista, jotka käyttivät Ukiyo-e puupiirrostyyliä. Viisinkymmentäkolme pysähdyspaikkaa Tōkaidōn maantien varrella on yksinkertaisesti puupiirrossarja Tokaidon tien tapahtumista, näkymistä ja elämästä. Puupiirrosarjan töitä vedostettiin paljon ja niitä myytin mm. postikortteina. Lake at Hakone on yksi näistä näkymistä, levähdyspaikoista. Teos katselee järveä ja sen ympäröiviä vuoria ja vuorien välissä kiemurtelevaa tietä hieman kauempaa, korkeammalta. Kuvasta huokuu kesä, auringonnousu ja alkava kiireinen päivä maantein varrella. Minulle Hiroshigen töissä yhdistyvät arki ja ylevyys. Aiheet ovat kovin arkisia, mutta tekotapa ja toteutuksen huolelliuus ja aiheen kunnioittaminen tekevät arkisesta kuvasta, hieman kuin nykyajan lomakuvasta tärkeän, tarkoituksellisen. Viisinkymmentäkolme pysähdyspaikkaa Tōkaidōn maantien varrella jo pelkästään nimenä huokuu tarinoita. Tarinoita sen ajan ihmisistä ja elämänmenosta, joita puupiirroksissa kuvataan, mutta lisäksi taiteilijasta itsestään. Pääsemme ikäänkuin seuraamaan hänen matkakirjaansa. Teoksista tulee mieleen että ne ovat ikäänkuin lomakuvia, joita tekijä lähettää kotiin, kuvaamaan matkalla näkemäänsä. Tosiasiassa teokset eivät ole syntyneet yhden retken aikana, vaan paljon pidemmän aikavälin, ja usean retken tuloksena. Kuitenkin töiden välitön tunnelma ja jatkuvuus luovat tunnelmaa jatkumosta, yhdestä retkestä. Kuvasarjasta minulle nousevat mieleen road moviet, matkustaminen ja sen vapauttava tunnelma. Seikkailu. Alexander Payne kuvaa elokuvassaan Sideways tarinaa kahdesta kaveruksesta, jotka päättävät lähteä ajelulle kalifornian viiniseudulle. Matkan varrella he tapaavat ihmisiä, maistelevat viiniä ja puhuvat elämästä. Elokuvan otokset toimivat hieman kuin postikortteina elokuvan päähenkilöide matkasta. Ne kertovat samaan aikaan viiniseudusta kuin myös heidän omasta matkasta. Molempien töiden matka on vapauttavaa matkailua. Hidasta ja pohtivaa. Tekijät ovat lähteneet matkalle vailla kiirettä pääpisteeseen. Tällöin matkasta, ja joka hetkestä tulee merkityksellinen. Matkatessa ajan merkitys muuttuu, yleinen aika muuttuu henkilökohtaiseksi ajaksi, yhteiskunnan velvoitukset vähenevät. Lake at Hakonessa on ajaton tunnelma. Toki ihmiset jatkavat kulkuaan ja töitään Tokaidon tiellä, mutta kuvan ottaja, kuva on irroittautunut rutiinista ja katsoo ympärilleen. Kuvassa nähdään järven tyyneys, auringonnousun herkkyys, kallion rikkaat värit. Elämä saa tuuletusta ajan virrasta. Sidewaysin tarina on ehkä hieman kiemuraisempi. päähenkilöt eivtä koe vapautta tilanteistaan. Silti heidän matkansa on nousu vuoren laelle, katselemaan arjen kulkua, miettimään oman elämänsä osallisuutta siinä. Aika antaa tilaa omien kokemusten ääneen lausumiseen.

Mopon karkaamisesta osa I

Puitteissa

Hotellissa on äärettömän monta huonetta ja ääretön määrä vieraita. Uusi vieras saapuu, löytyykö hänelle tilaa? – Hilbertin hotelli paradoksi.

Matemaattinen Hilbertin paradoksi vie, matemaattisuuden ohella, meidät matkalle, nostaa käsityksemme maantasalta sfääreihin. Ontologisten kysymysten äärelle. Miten käsitämme maailman, mitä maailma on, mitä elämä on, mitä aika on?

Steve Reichin Music for a Large Ensemble

vuodelta 1978 taas on yksi minimalistisen musiikin klassikoista. Teos rikkoo yleistä käsitystämme ajasta ja tapahtumien kulusta, ja samalla myös musiikin “juonen kaaresta” jakamalla musiikin yhä pienempiin osiin ja niiden toistonomaiseen hitaaseen variaatioon. Aika hidastuu fraktaalinomaisesti: vaikka kunka lähestyisimme aikaa, emme pääse perille. Aika näyttäytyy yhä ja yhä ja yhä pienempinä osina. Paradoksinomaisesti mikrokosmos alkaa kuvamaan makrokosmosta. Arkipäiväisemmin sanottuna, hidastaessamme vauhtia, lopettaessamme kiirehtimisien ja keskittyen matkaan, hetkeen, ajan merkitys muuttuu. Emme ole enää kiinni luomassamme arjen syklissä, vaan kiinni jossain syvemmässä, jossa ajan käsite on toinen. Aika on ollut ihmisen ja koko maailmankaikkeuden historiassa aina läsnä. Ihmisten keskuudessa aika on ollut läsnä päivänä ja yönä, vuorokauden vaihteluina, vuodenajan vaihteluina, kuun kasvun vaihteluina, tähtien liikeenä. Ihmisen rytmin on määrittänyt maailmankaikkeus. Erilaisia ajanmittauslaitteita on tosin havaittu jo Egyptin faaraoiden muinaisina aikoina. Sekunti, tuo nykyisen ajankäsityksemme perusyksikkö taas keksittiin 1000-luvulla arabiassa. Mutta meitä näin voimakkaasti määrittäväksi mittariksi, jokaisen hetken merkitsijäksi aika, sekunti, minuutti ja tunti tulivat vasta 1800-luvun teollisen vallankumouksen ja mekaanisen kellon keksimisen myötä. Teollisuus loi mahdollisuden tuoda kello jokaisen tehtaan seinälle, vieläpä edullisesti. Nyt elämämme luonnollisena osana on aika jota määrittää sekunti, minuutti, tunti. Käymme töissä, syömme, harrastamme, kaiken tiettyinä ennakkoon määriteltyinä kellon aikoina. Kaikki tämä ei tietenkään ole paha asia, ilman aikaa emme olisi tässä missä olisimme nyt, moni asia olisi toisin. Mutta kellon luoma aika, kuluva aika, rajallinen aika, muokkaa mielestämme tietynlaisen, ei ole aikaa hukattavaksi, eikä varsinkaan tuhlattavaksi. Fokus siirtyy tästä hetkestä tuonne. Nykyään pysähtyminen on jopa vaikeaa. Pysähtymiseen kuuluu hiljaisuus, tai pikemminkin oman pään jatkuva humina, jota joudumme kuuntelemaan. Pysähtyminenkään ei ole itsessään hyvää tai pahaa. Se on ajan eri ominaisuus ja sen ominaispiirteenä on se että se tuo mielemme tähän hetkeen. Pysähtyminen on hyvä paikka ontologiselle ajattelulle ja taiteelle. Hetkikin on yksi ajan paradoksi, se on tässä, mutta se jatkuu ikuisuuteen. Reichin, ja ajan hyvin lyhyen historian kautta, pääsemme Marjatta Holman (s.1976) teoksen Puitteissa "Puitteissa" äärelle. Holman teokset tuovat mieleen Rothkon, Ad Reinhardtin ja Malevitsin maalauksia. Pelkistettyä, riisuttu turhuudesta, muodosta ja tunnistettavuudesta. Puitteissa-teoksessa ei ole juuri mitään. Se olisi helppo ohittaa, koska ei ole aikaa tuhlattavana tyhjyyteen. Silti maalaus huutaa pysähtymistä, kutsuu ihmistä pysähtymään ja katsomaan tyhjyyteen. Tyhjyydestä alkaa hahmottumaan variaatioita tyhjyydestä, tyhjyys ei olekaan ei-mitään vaan se on jotain, oikeastaan se on ihan kaikki, eli ei-mitään. Siitä avautuu maailmankaikkeus, jossa alkaa tuntea itsensä pieneksi. Perspektiivi muuttuu, alkaa näkemään oman elämän polkuja, ja mahdollisuuksia, aikamme polkuja, maapallon polkuja, olemisen ikuista kysymystä.

En osaa sanoa onko pysähtyminen aina paradoksi, onko koko elämä paradoksi ja miten Reichiä kuunnellessa tai Puitteissa-maalausta katsoessa mopo karkaa ontologian ihmemaahan, mutta luulen että se on hyväksi ihmiselle. Puitteissa teosta katsellessa tulee mieleen että Hilbertin hotellissa on aina tilaa vielä yhdelle.

Ohjelmoitua taidettaProgrammed art

Ohjelmoitua taidetta

Tietotekniikka kattaa nykypäivänä yhä kasvavan osan elämämme alueista. Yhteiskunnastamme rakentuukin yhä enemmän tietotekniikan ja ohjelmistojen varaan. Tietotekniikka on ehkä suurin murros sitten kirjapainon keksimisen. Se on mahdollistanut yhteiskuntamme uudistumisen monella tavalla. Paradoksaalista on että tietotekniikan yhä yleistyessä ja vallatessa uusia osa-alueita elämästämme, me ymmärrämme yhä vähemmän miten tietotekniikka toimii. This post is only in Finnish, and is a copy of article I wrote for Stylus magazine (magazine for art educators in Finland) Read More

Talo täynnä taidetta

Löytyy myös omia teoksiani. – – – Tampereen Taiteilijaseura järjestää joulun alla 9-21-12.2011 TALO TÄYNNÄ TAIDETTA -teosmyyntitilaisuuden Taidekeskus Mältinrannan molemmissa näyttelytiloissa. Tilaisuudessa on esillä satoja seuran ammattikuvataiteilijoiden maalauksia, grafiikkaa, veistoksia sekä muita taideteoksia, jotka soveltuvat hyvin esim. joulu- ja liikelahjoiksi sekä toimitilojen ja kodin sisustukseen. Suurin osa teoksista on saatavana myös korottomalla osamaksulla tai vuokralle Taidelainaamon ehdoin ja ostaja saa teokset heti mukaansa. TALO TÄYNNÄ TAIDETTA on avoinna yleisölle ma-to 12-18, pe-su 12-16 (poikkeuksena la-su 10.-11.12. klo 12-18). Tervetuloa!

Wearable Electronics course final presentations

 

Electronics and sensors allow artists to create interactive smart garments that produce sound and images in reaction to movement. They sense and communicate with the environment and the user, and may react to them. In some cases the garment is in connection with the Internet and exchanges information based on the data it has measured.

As the term ‘wearable’ suggests, these interactive artworks are carried by the user and in bodily connection with him or her.

The Wearable Electronics course has been organised during autumn 2011 in collaboration between Aalto University School of Art and Design, and Muu Artists’ Association. The participants who come from a variety of backgrounds such as new media, costume design, textile design, fine art and performing arts have been encouraged to create their own visions of wearable technology. They have worked in teams to carry out their ideas based on the Arduino development platform.

Welcome to experience these six unique projects – to see them in use and even to try some of them on.

Place: Muu Gallery (Lönnrotinkatu 33, Helsinki) Time: Monday 5.12. at 17-19

Organised by Muu Artists’ Association and Aalto University

Teachers: Tomi Dufva and Jukka Hautamäki, and visiting teachers More about the course: http://wearable.mlog.taik.fi/

Migraine.Paintings

I just added new gallery to my painting gallery: Migraine-paintings. They are new paintings from 2011 and will also be showed in Gallery Å in Turku, Finland in late fall 2012. Right now there is only few of them, but I will add more later on. [smugmug_image id=”1572468556″ image_size=”small” lightbox=”yes” lightbox_size=”large” return_url=”no”]

I also offer some of my paintings as prints, t-shirts and iPhone-covers. Check them out if your interested.

Wearable electronics-course at Aalto universityWearable electronics-kurssi Aalto yliopistossa

I’m recently teaching wearable electronics-course together with Jukka Hautamäki in Aalto university, University of Art & Design. I think it’s very interesting course with participation from different departments in university and also artists from artist association Muu.. You can follow the progress from our blog: wearable.mlog.taik.fi/ We also have demonstrations of our work at Muu Gallery 5th of december.Opetan parhaillaan yhdessä Jukka Hautamäen kanssa päällepuettavaan elektroniikkaan keskittynyttä kurssia Aalto yliopistossa, tadeteollisessa korkeakoulussa. Kurssi on erittäin mielenkiintoinen ja siihen osallistuu eri osastojen opiskelijoita sekä lisäksi taiteilijoita Muu ry:stäKurssillamme on oma blogi, johon keräämme mielenkiintoisia artikkeleita, ja dokumentoimme kurssitöiden valmistumista, seuraa blogia täällä: wearable.mlog.taik.fi/ Lisäksi meilä on demo päivä 5. 12 Muu Galleriassa.