Elektroniikan ja sensorien ansiosta on mahdollista tehdä älyvaatteita, jotka reagoivat liikkeeseen tuottamalla esimerkiksi ääntä ja valoa. Vaatteet aistivat ja kommunikoivat ympäristönsä ja käyttäjänsä kanssa ja reagoivat niihin. Päälle puettava laite saattaa olla myös yhteydessä tietoverkkoon.
Päälle puettava elektroniikka on nimensä mukaan kehollisessa yhteydessä käyttäjäänsä ja liikkuu tämän mukana.
Päälle puettavan elektroniikan kurssi on järjestetty syksyllä 2011 Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun ja Muu ry:n yhteistyönä. Kurssin osallistujat ovat tulleet erilaisilta taustoilta kuten uusi media, pukusuunnittelu, tekstiilisuunnittelu, kuvataide ja esittävä taide. Heitä on kannustettu luomaan omat visionsa päälle puettavasta teknologiasta. Osallistujat ovat työskennelleet ryhmissä ja toteuttaneet ideoitaan käyttäen Arduino-kehitysympäristöä.
Tervetuloa kokemaan nämä kuusi omalaatuista kurssityötä – näkemään ne käytössä ja jopa sovittamaan joitain itse päälle.
Paikka: Muu-galleria (Lönnrotinkatu 33, Helsinki)
Aika: Maanantai 5.12. klo 17-19
Muu ry. yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa
Opettajat: Tomi Dufva ja Jukka Hautamäki sekä vierailevia opettajia
Lisätietoa kurssista: http://wearable.mlog.taik.fi/

Konsultointia